Tekstit

Problem based learning/Firenze

Sunnuntai 21. huhtikuuta 2019 Matkaan lähtivät lopulta Tea, Ilona ja Susanna. Pääsiäissunnuntai oli matkapäivä ja matka sujui mukavasti. Kurssin aiheena oli Problem based-learning eli ongelmalähtöinen oppiminen.  Maanantai 22. huhtikuuta 2019 Ensimmäisen kurssipäivän aamuna jatkoimme matkalla alkanutta pohdintaa siitä millaisia "palikoita" tältä kurssilta haluaisimme saada mukaan. Ideoita oli paljon ja onneksi samaan suuntaan lähdettiin kurssillakin! Saimme valita projektiksemme Lyseon 140-vuotisjuhlan. Muut osallistujat olivat Latviasta (luokanope), Espanjasta (luokanope ja historianope) ja Eestistä (äidinkieli). Opettaja puhui selkeää englantia ja ensimmäinen tehtävä "Create two driving questions for your project" onnistui kaikilta hienosti. Kotitehtäväksi tuli tutustua materiaaliin, joka käsitteli ryhmätöiden arviointia. Arvioinnin kanssa täytyy olla erityisen huolellinen, jotta opiskelijat kokevat sen oikeudenmukaiseksi. Eräs vaihtoehto o

Melodic Classrooms Kalamata Kreikka

Kuva
Melodic Classrooms kurssin järjestää Kalamatassa toimiva aikuiskoulutuskeskus Areadne. Kurssin ideana on musiikin hyödyntäminen eri aineiden opetuksessa. Omalle kurssillemme osallistui seitsemän opettajaa, joista Henriikka on ainoa, joka ei ole musiikin opettaja. Kurssilla harjoitellaan käytännössä musiikin soveltamista eri pedagogsiin tarkoituksiin.

Job shadowing Putignanossa

Kuva
Tuumasta teemaan - projektiimme kuului myös yksi job shadowing -jakso, jonka aikana lähdin tutustumaan italialaiseen koulusysteemiin. Olin jo syksyllä saanut kutsun yhteistyöstä Putignanon Liceo Majorano Laterza -nimisen koulun englanninopettajalta ja Erasmus+-koordinaattorilta, Antonia Fanellilta. He toivoivat saavansa meistä suomalaisen ystävyyskoulun tai kumppanin tuleviin Erasmus+ -hankkeisiin. Vierailua järjesteltiin ja suunniteltiin monen kuukauden ajan. Sovimme job shadowing - sopimuksessamme, että sen lisäksi että tutustuisin kouluun, opettajiin ja opiskelijoihin, esittelisin myös omaa Lyseotamme, Poria ja Suomea - tietysti suomalaista koulutusjärjestelmää unohtamatta! Kaiken ideana oli tietysti solmia suhteita ja tehdä suunnitelmia mahdollista tulevaa yhteistyötä varten. Tuumasta teemaan -hankkettamme ajatellen oli mielenkiintoista myös kysellä ja tutkia italialaisessa koulussa, toimiiko siellä oppiaineiden välinen yhteistyö. Omaa hankettamme edistin niin, että esitin yhtei

INSPIRIN HEALTHY LIFESTYLES FOR STUDENTS, KYPROS 12-17.11 2018

Kuva
12.11. maanantai Kurssimme pidettiin Kyproksella Nikosian kaupungissa. Aloitimme tutustumalla toisiimme ohjelmanumerolla ICEBREAKING ACTIVITIES Athalassa metsäpuistossa. Yli-innostunut armeijan upseeri opetti meille suunnistusta ja kertoi, miten lapset siitä innostuvat ja kuinka se kehittää ihmistä kokonaisvaltaisesti ja auttaa löytämään koko elämälle oikean suunnan. Tämä tuntui suomalaisesta opettajasta kummalliselta, koska Suomessa suunnistusta opitaan hengissä pysymiseksi. Osallistuvat koulut myös esittäytyivät. Kurssilaisia olikin monesta maasta: Ruotsista, Puolasta, Saksasta, Espanjasta, Kreikasta, Virosta ja Suomesta. Illalla söimme kaikki vielä yhdessä runsaan ja maittavan kyproslaisen illallisen (mixed grill), jonka siis piti olla terveellistä! 13.11. tiistai Aamulla siirryimme hotellilta kuntosalilla olevaan koulutuskeskukseen ja opiskelimme aiheesta THE VALUE OF EMOTIONAL HEALTH. Suosittu opetusmetodi tuntui olevan kuvakollaasien teko. Iltapäivällä tutustuimme vuoris
Kuva
Kurssimme on päättynyt. Olemme perehtyneet viikon aikana muun muassa Google Formsin, Edmodon, Quizizzin ja StudyStackin käyttöön. Opiskelu on ollut käytännönläheistä ja interaktiivista, ja Firenze on tarjonnut meille inspiroivan ympäristön. Kurssiotsikon "innovation" ja "creativity"jäivät ehkä hieman vähälle. Kuitenkin oli hienoa saada kerrankin keskittyä tvt-taitojen lisäämiseen. Tuumasta teemaan -ajatukset kokoamme myöhemmin muualle.
Kuva
Toinen kurssipäivä On edennyt antoisana niin kurssin kuin kaupungin puolesta. 15 opettajaa 8 eri maasta (5 suomalaista) saa paljon ajatuksia ja ääntä ilmoille. Pohjoisitalialainen Tatiana on vauhdikas kurssin vetäjä. Siamo contenti.
Firenze kutsuu!   Seuraavat Tuumasta teemaan -projektin osallistujat ovat liikkeellä: nyt jo Hesassa, huomenna toivottavasti päädytty Pariisin kautta Firenzeen. Siellä alkaa maanantaina  Europass Teacher Academyn kurssi Integrating Creativity and Innovation into Teaching. Liikkeellä siis äikän maikat Eeva ja Tiina Allora Firenze, ci vediamo domani😍.